Tämän päivän duffelitakki — erot alkuperäiseen
Duffelitakin tarina alkoi vähintäänkin proosallisesti, tai oikeastaan, tuiki tavallisesti: lämmin ja tuultaläpäisemätön takki oli Iso-Britannian sotalaivaston talvivaate 1800- luvulla. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Tietenkin duffelitakkiin on tehty paljon muutoksia, koska sen täytyy vastata uuden ajan vaatimuksiin. Miten meidän duffelitakkimme sitten eroavat ”kanta-isästään”?
Värivalikoima
Ensiksi pitää mainita duffelitakin värit. Klassisessa mallissa värivalikoima oli vaatimaton: ensiksi oli tummansininen, ja hieman myöhemmin beige. Nämä värit ovat vieläkin valikoimassa, mutta värejä ja sävyjä on nykyään huomattavasti enemmän: moderni duffelitakki voi olla minkä värinen tahansa, kirkkaimpia vaihtoehtoja myöten, kuten oranssi, punainen, turkoosi tai vihreä. Tämän lisäksi on on ns. painettuja vaihtoehtoja, kuten ruutukuvioita
Vuori
Ruutukuvio kertoo meille toisesta innovaatiosta. Klassisessa duffelitakissa piti ehdottomasti olla punainen skottiruutukuvio. Tällaisia malleja on tietenkin vieläkin suunnittelijoiden valikoimissa.
Pelkkään ”skotlantilaiseen” jääminen olisi ollut tylsää. Siksi ilmaantui erilaisia vuorikangasvaihtoehtoja, jotka olivat uudenlaisia ulkomuodoltaan ja materiaaliltaan, esimerkkin’ vaikkapa minissa duffelitakkimalleissa olevat turkis — tai tikkineulevuoret, jotka voidaan halutessaan irrottaa.
Leikkaus
Yleisesti ottaen duffelitakkien leikkauksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vyötärönmukainen malli naiselle on tullut, ja pituudet ovat jonkunverran muuttuneet.
Vanhemmat duffelitakit ulottuivat polviin. Nykymallit ovat lyhyempiä. Tämän hetken legendaarinen villakangaspalttoo ei ole enää tehty suojaamaan merituulilta. Se on tehty suurkaupunkielämään, jolla on omat sääntönsä.
Osat ja materiaalit
Kangas tulee belgialaisesta Duffelin kaupungista, josta siis tulee ”Duffelitakki”—nimi, jota ei oikeastaan enää käytetä, muuta kuin silloin kun kyse on ensimmäisistä malleista. Nykysuunnittelijat käyttävät mieluummin erilaisia villakankaita sekoitettuna erilaisiin synteettisiin materiaaleihin, tai esim. kashmir-kangasta.
Valtava huppu, joka oli olennainen osa ensimmäisiä duffelitakkeja, on nyt historiaa. Jos huppu muistutti ennen muodoltaan ämpäriä (sotilaslakinhan piti vaivatta mahtua huppuun), on se nyt litteämpi, ja sitä käytetään enemmän tyylimielessä.
Myös duffelitakin suljentapa on muuttunut. Ei tosin merkittävästi. Ensimmäisissä malleissa silmukat olivat takilaköydestä, ja itse puikkonapit puusta. Myöhemmin käyttöön otettiin luiset puikkonapit ja nahkasilmukat.
Ulkoisesti ja ominaisuksiltaan suljentapa on säilynyt ennallaan, mutta materiaali voi olla mitä vain klassisesta moderniin.
Muutokset ovat väistämättömiä. Mutta duffelitakki on onnistunut käytännöllisesti katsottuna mahdottomassa: se on säilyttänyt ”kantaisänsä” tunnuspiirteet ja samalla siitä on tullut maailman modernin muodin ikoni. Siitä sietää olla ylpeä.